Tilaaminen

Järjestämme vuosittain kahdeksan yhteistilausta – yhden kuukaudessa syyskuusta huhtikuuhun. Tilauslomake on auki vajaan viikon, ja jako ajoittuu viikon päähän lomakkeen sulkeutumisesta. Toimitustavaksi voit valita noudon Sepänkeskuksesta tai kotiinkuljetuksen enintään 10 km:n päähän (lisämaksu 5 €).

Tilausten ajankohdat löydät tilauslomakesivulta, ja tilauslomakkeen avautumisesta ilmoitetaan sähköpostilistallamme.

Ruokapiirin tuotevalikoima vaihtelee tuotteiden saatavuuden ja kysynnän mukaan. Piirin kautta voi tilata muun muassa viljatuotteita, juureksia, palkokasveja, kananmunia, naudan- ja lampaanlihaa, marjatuotteita, hunajia ja yrttejä. Lähes kaikki tuotteemme viljellään tai valmistetaan 150 kilometrin säteellä Jyväskylästä, ja loputkin tulevat muualta Suomesta. Ostamme vuosittain ruokaa yli 20 tuottajalta, jotka ovat maatiloja ja pieniä jalostusyrityksiä. Tutustu tuottajiimme.

Tilausten jako Sepänkeskuksessa

Jakotilaisuudet

Jakopäiväksi tuottajat toimittavat tuotteensa jakopaikkaamme Sepänkeskukseen. Sepänkeskus sijaitsee Jyväskylän keskustassa Harjun pohjoispuolella osoitteessa Kyllikinkatu 1, 40100 Jyväskylä. Ruokapiirin aktiivit järjestelevät tuotteet esille ja auttavat tilaajaa poimimaan tuotteet, jotka hän on etukäteen tilannut. Sen jälkeen tilauksen voi maksaa kassalle käteisellä. Toinen tarjoamamme maksutapa on tilisiirto. Kotiinkuljetuksissa maksutapa on aina tilisiirto.

Etenkin jakopäivinä auttavia käsiä tarvitaan useampia, joten jos luomupiiritoiminta kiinnostaa, jakopäivät ovat helppo tapa kantaa oma kortesi kekoon! Voit ilmoittautua mukaan jakopäivän apulaiseksi tilauslomakkeen kautta.

Sepänkeskus ulkoapäin

Kysymyksiä ja vastauksia tilaamisesta

Pitääkö minun muistaa mitä olen tilannut?
Ei tarvitse muistaa eikä ottaa tilausvahvistusta mukaan, meillä on jakotilaisuudessa tulostettuna tiedot jokaisesta tilauksesta. Varaa kuitenkin mukaasi tilauksen loppusumman verran käteistä, ellet halua mieluummin maksaa tilisiirrolla.

Mitä jos en pääse hakemaan tekemääni tilausta?
Voit lähettää toisen henkilön asialle tai pyytää meiltä tilauksen kotiinkuljetuksen (lisämaksu 5 €). Jos nämäkään vaihtoehdot eivät onnistu, ota yhteyttä (jolppiry@gmail.com, 050 339 1855), niin yritetään sopia tilauksen nouto toiseen ajankohtaan. Niin kauan kuin tilausaika on meneillään, voit myös perua tilauksen ilmoittamalla siitä meille.

Miksi en voi maksaa kortilla tai puhelimella?
Yhdistyksemme luovuttaa tilauksia vain kahdeksana päivänä vuodessa. Erilaisten maksutapojen ylläpitäminen aiheuttaa työtä ja kustannuksia. Käteinen ja tilisiirto ovat joustavia maksutapoja, joissa on suhteellisen pienet kulut.

Miksi en saanut kaikkea mitä tilasin?
Tilauksestasi voi jäädä puuttumaan tuotteita, koska tuottajat eivät aina pystykään toimittamaan kaikkea mitä ovat etukäteen ilmoittaneet olevan saatavilla. Puuttumaan jääneiden tuotteiden hinta tietenkin vähennetään tilauksesi loppusummasta. Yleisimpiä syitä saatavuushäiriöille ovat tuotteen loppuminen tuottajalta sekä inhimilliset virheet.

Tuliko tilaukseni perille, vaikka en saanut tilausvahvistusta sähköpostiin?
Useimmissa tapauksissa kyllä. Tilausvahvistusviesti ei aina löydä perille, koska se voi juuttua roskapostisuodattimiin tai olet saattanut kirjoittaa osoitteesi väärin. Laita viestiä (jolppiry@gmail.com), jos haluat varmistua, onko tilaus tullut perille.

Mistä näen tuotteiden ainesosat?
Kun tilauslomake on avoinna, ainesosaluettelo tulee näkyviin, kun viet osoittimen hiirellä tuotteen nimen kohdalle. Jos ei tule, tuotteelle ei ole tallennettu ainesosatietoja, koska ainesosia on vain yksi tai harvemmissa tapauksissa tietoja ei ole saatu. Tilauslomakesivun oikeassa reunassa on myös linkki Tuoteselosteet-sivulle, jossa on lista kaikista tuotteista ainesosineen. Listan saa järjestettyä joko tuotteen tai tuottajan nimen mukaan. Tältä sivulta näet viimeisimmän tilauskerran valikoiman silloinkin, kun tilauslomake ei ole avoinna.

Tilauskirjojen rekisteri- ja tietosuojaseloste